Ulkomaan ekskursiot ovat vuoden odotetuimpia reissuja! Ekskursiot eli opintomatkat pitävät sisällään yritysvierailuja, ravintolaillallisia ja muuta järjestettyä ohjelmaa. Yritysvierailut ovat inspiroivia ja antavat kuvaa siitä, millaisia työmahdollisuuksia rajojemme ulkopuolelta löytyy. Vaikka kyseessä on opintomatka, ei missään tapauksessa hauskanpitoa ole unohdettu. Kun bussilastillinen porkylaisia lähtee ulkomaille, ei tiedossa voi olla mitään muuta kuin legendaarinen reissu, jota muistellaan vielä vuosienkin päästä, ja jolla voi yön pikkutunteina kävellä jopa ikkunoiden läpi..
Porin Kylterit järjestää ulkomaan excun kerran vuodessa, jolloin noin 50 porkylaista ottaa 3-6 päivän irtioton arjesta ja lähtee reissuun. Viimeisimpinä vuosina PorKy on vieraillut Budapestissä, Gdanskissa, Varsovassa, Baltian maissa ja Pietarissa. Ulkomaan excut ovat olleet perinteisesti huippusuosittuja ja tapahtumaan ilmoittautuminen on täyttynyt muutamissa minuuteissa.
Syksyllä 2018 porkylaiset valloittivat yhden Euroopan vanhimman yliopiston kotikaupungin, Prahan. Viisipäiväisen matkan aikana jäsenistö tutustui paikallisiin yrityksiin, kauppakorkeakouluun, kulttuuriin sekä nähtävyyksiin.
Exculla on siis luvassa monenlaista tekemistä, rentoutumista sekä mahtavaa yhteishenkeä. Kaivahan siis jo passi ja hammasharja esille ja merkkaa kalenteriisi loka-marraskuun vaihde, sillä näitä reissuja et halua missata!
Viinitilalla Budabestin excun yhteydessä 2018