Pikalinkit Liity jäseneksi
20
Nov
2017
Ennakkoon hallitukseen toimikaudelle 2018 hakeneet
Porin Kylterit ry:n hallitukseen toimikaudelle 2018 ovat ennakkoon hakeneet pesteittäin seuraavat henkilöt

Puheenjohtaja

Emma Kalliola

Vuoden hallitustyöskentelyn jälkeen haluan ehdottomasti jatkaa mukana PorKyn toiminnassa, ja koen voivani tehdä sen parhaiten puheenjohtajan roolissa! Haluan puheenjohtajana ensinnäkin luoda hallitukselle parhaan mahdollisen työympäristön, jossa suunnitella ja toteuttaa ideoita. Olen järjestelmällinen ja huolellinen, mutta myös joustava ja ennen kaikkea hyvä kuuntelija. Pystyn työskentelemään paineen alla ja ajattelen aina, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Olen myös kuluneen vuoden aikana luonut jo laajat verkostot moniin eri sidosryhmiimme, minkä pohjalta on helppo jatkaa yhteistyötä. Porkyn kokoisessa organisaatiossa näen itse tärkeimpinä ominaisuuksina, joita puheenjohtajalta vaaditaan, hyvät tiimityöskentelytaidot ja pyyteetöntä halua tehdä töitä ainejärjestön hyväksi.

Tomas Saariketo

Pystyn pitämään langat käsissäni tiukoissakin paikoissa ja osaan ottaa muiden näkemykset huomioon. Hallituksen puheenjohtajana kehittäisin etenkin PorKyn suhteita porilaiseen ja satakuntalaiseen elinkeinoelämään.
Näen PorKyn puheenjohtajan tärkeimmän roolin olevan hallituksen työskentelyn koordinoija. Lisäksi puheenjohtajan tärkeimpiä tehtäviä on pitää yllä suhteita niin kylteri- kuin ekonomijärjestöihin. Minulla on erinomaiset edellytykset työskennellä tämänkaltaisissa tehtävissä ja kehittyä hyväksi puheenjohtajaksi, sillä olen opiskeluvuosieni aikana oppinut tuntemaan Porin Kylterit ry:n toimintaa hallituskokemuksen puutteestani huolimatta.
Minusta PorKy saisi puheenjohtajan, jolla on oikeasti halua kehittää porilaista opiskelijaelämää ja yhdistyksemme toimintaa!

Varapuheenjohtaja

Julius Kujala

Olen erittäin kiinnostunut osallistumaan ainejärjestömme toimintaan ja olenkin jo kerännyt kokemusta monenlaisita tehtävistä Porkyssä. Pupu vuonna BT16 antoi ensimmäisen kosketuksen järjestön toimintaan, ja seuraavana vuonna pääsin mukaan vujujen järjestämiseen seremoniamestarin tehtävissä. Hallituksessa toimiminen olisi luonnollinen jatko omistautumiselleni Porkyyn <3

Talousvastaava

Tomas Saariketo

Minulla on jo kokemusta talousvastaavan tehtävistä työelämästä. Lisäksi tietenkin pääaineopintoni laskentatoimen ja rahoituksen parissa tukisivat talousvastaavana toimimista.
Kuitenkin ennen kaikkea vahvuutenani pidän omaa kiinnostustani numeroiden pyörittelemiseen. Minulle esimerkiksi kirjanpidon tekeminen ei ole vain pakollinen tehtävä, vaan oikeasti pidän taloudellista dokumentointia mielenkiintoisena.
Minusta PorKy saisi talousvastaavaksi henkilön, joka tukee hallituksen toimintaa muutenkin kuin pelkästään hoitamalla oman vastuualueensa ja henkilön, joka lähettää maksumuistutukset ajoissa!

Juhani Hietaranta

– Olen toiminut isännöintiyrityksessä kirjanpitäjän/taloushallinnon tehtävissä kolmena kesänä.

– Ymmärrän tehtävän vastuut ja sen vaatimukset.

– Aion hoitaa tehtäväni vastuullisesti ja tarkasti.

Jasper Saarinen

Talousala ja järjestötoiminta on minulle entuudestaan hyvin tuttua. Olen toiminut neljässä eri organisaatiossa talousvastaavana, konsulttina sekä kirjanpitäjänä. Kolme näistä ovat olleet järjestöjä ja yksi Kaarinan Kaupunki. Järjestöistä toisessa jatkan edelleen. Minulla on ikäisekseni pitkä kokemus varsinaisista talousvastaavan työtehtävistä ja pystyn tuomaan Porin Kyltereille uudenlaisia toimintatapoja sekä näkökulmia talouden suunnitteluun sekä käytännön kirjanpitoon. Sen lisäksi että olen kauppatieteiden opiskelija pääaineenani laskentatoimi ja rahoitus, mitä sivuttaa yritysjuridiikka, olen aikaisemmalta koulutukseltani tilinpäätöstaitoinen kirjanpitäjä ja palkanlaskija. Olen luonteeltani enemmän puhuva talousvastaava, kuin hiljainen ja kiukkuinen kirjanpitosetä. Työtapoihini kuuluu aktiivinen kommunikointi hallituksen ja jäsenistön kanssa järjestön taloudellisesta tilanteesta, sekä tarvittaessa toimintakehotusten antaminen. Tiedostan talousvastaavan vastuun järjestötoiminnan keskeisenä toimijana sekä tukirankana ja olen valmis ottamaan tämän vastuun seuraavalle hallituskaudelle.

Olivia Lehtonen

Olen reipas, aktiivinen ja sosiaalinen. Haluan aina olla siellä missä tapahtuu ja olen aidosti kiinnostunut vaikuttamaan sekä näkemään oman työnjälkeni. Haluan kehittää toimintaa ja pitää huolta, että kaikilla on hauskaa. NESU-vastaavana toiminen sopisi minulle täydellisesti, koska tykkään järjestää tapahtumia ja olla itse mukana pitämässä hauskaa. Ehdin jo käydä verkostoitumassakin sitsien lomassa Tallinnassa alkusyksystä. Myös talousvastaavan pesti kiinnostaa minua. Olen ollut kirjanpitäjänä ja haluaisin hyödyntää sekä syventää oppimaani. Olen järjestelmällinen ja tarkka ja helvetin hyvä tyyppi, ainakin omasta mielestä. Yhtäccii hallitukses?!

Yrityssuhdevastaava

Daniel Böning

Olen järjestötoiminnasta erittäin kiinnostunut ja lisäksi tykkään touhuta asioiden parissa yhteisen hyvän vuoksi. Kuluvan syksyn aikana sain kipinän hakea hallitukseen yrityssuhdevastaavaksi haalaritiimissä aktiivisessa roolissa toimimisen myötä, sillä olen nauttinut siihen liittyvien asioiden hoitamisesta todella paljon. Tästä olisikin hyvä siirtyä hieman vaativampaan rooliin hallitukseen ja päästä hoitamaan sekä kehittämään koko ainejärjestömme asioita. Uskon olevani sopiva tähän tehtävään, koska olen aktiivinen, ahkera ja oma-aloitteinen tämänkaltaisten asioiden suhteen. Koen motivaationi olevan myös korkea toimia tässä tehtävässä. Lisäksi takataskussa olisi muutama kehitysidea mitä lähteä kokeilla viemään eteenpäin, jos minut valittaisiin hallitukseen

Miikka Uotila

Olen aina tykännyt myyntihommista ja nyt olisi oiva mahdollisuus päästä tekemään juuri sitä. Sponsoreiden hankinta ei myöskään ole vierasta, sillä olen jääkiekkoa pelatessani päässyt hankkimaan sponsoreita joukkueen hyväksi. Olen myös sanavalmis mies ja nopea oppimaan, mitkä näen tässä tehtävässä ehdottomiksi vahvuuksiksi. Opintoni ovat sujuneet niin hyvin, että voin sitoutua tehtävään täysillä. Asenteeseeni kuuluu, että hommat hoidetaan aina ajallaan mahdollisimman hyvin. Isäni omistaa myös yrityksen, jonka takia hänellä on paljon suhteita muihin yrityksiin ja voisin myös itse hyödyntää juuri näitä muita yrityksiä sponsoreiden hankinnassa. Sopisin myös hyvin hallitukseen, sillä tulen kaikkien kanssa toimeen ja haluan omalla panostuksellani parantaa meidän opiskelija-yhteisöämme. Lisäksi olen lähes Porilainen, joten vietän paljon aikaa myös viikonloppuisin täällä Suomen sydämessä.

Tapahtumavastaava

Kaisa Pietilä

Olen sopivin henkilö tapahtumavastaavan tehtäviin, koska minulta löytyy paljon uusia ideoita ja innostus hallitustoimintaa ja erityisesti tätä pestiä kohtaan nousi jo viime talvena. Biletiimissä/NESU-hallituksessa toimiminen antoi paljon kokemusta tapahtumien järjestämisestä ja vuoden aikana huomasi mikä oikeasti toimii ja mikä ei. Aina on varaa parantaa ja uudistua!
Biletiimin/NESU-hallituksen myötä innostus ja tahto tapahtumavastaavan tehtäviin on entisestään kasvanut, kun on saanut seurata hallitustoimintaa läheltä. Vaikka minulla olisi monta rautaa tulessa samaan aikaan, niin silti minulla pysyy langat käsissä ja teen hommani huolellisesti ja kunnolla loppuun asti. PorKy on antanut minulle paljon reilun vuoden aikana ja tiedän, että minulla on paljon annettavaa PorKylle! Valitsemalla minut vuoden 2018 hallitukseen, PorKy saa ehtymättömän ideapankin ja energiapakkauksen, jonka toteuttamat tapahtumat eivät jää yhdeltäkään opiskelijaltamme väliin 8)

Marikka Goyal

Olen viimeisen vuoden toiminut Porkyn Biletiimissä ja saanut innostusta jatkaa järjestötoiminnassa! Olen nauttinut kokemuksesta täysillä ja minulla riittää myös paljon ideoita ja taitoja hallitusvuotta varten. Olen ihmisenä asioiden mahdollistaja ja niiden tehokas toteuttaja. Haluan luoda hienoja juttuja oli kyse sitten minkä vain tapahtuman järjestämisestä. Osaan hyvin organisoida töitäni ja kommunikoida tiimissä. Ice Ice Baby

Koulutuspoliittinen vastaava

Linda Laaksonen

Olen todella kiinnostunut hallitustoiminnasta ja minulta löytyy paljon motivaatiota päästä kehittämään ainejärjestömme toimintaa. Olisin hyvä valinta kopoksi, sillä olen ihmisenä sosiaalinen ja helposti lähestyttävä sekä osaan toimia hyvin ryhmässä. Haluan myös päästä kehittämään ja haastamaan itseäni, ja uskonkin hallitustoiminnan antavan minulle tähän loistavan mahdollisuuden. Kopon tehtävissä minua kiinnostaa erityisesti mahdollisuus päästä vaikuttamaan ja kehittämään opiskeluympäristöämme jatkuvasti paremmaksi paikaksi. Haluan tuoda opiskelijoiden mielipiteitä esille ja viedä heidän ehdotuksiaan eteenpäin, jotta meidän yksiköstä saadaan kaikille paras mahdollinen paikka opiskella. Olisi myös mielettömän hienoa päästä järjestämään ulkomaan excu ja lupaankin, että jos minut valitaan vuoden 2018 hallituksen koulutuspoliittiseksi vastaavaksi, excusta tulee vähintäänkin yhtä huikea reissu kuin viime vuosina!

Christian Ström

Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen olen huomannut olevani kiinnostunut yliopistomme opiskelumahdollisuuden ja tapojen kehittämisestä sekä. uusien opiskelijoiden sopeutumisesta. Ensimmäisellä viikolla tarjotuilla tiedoilla ja perehdytyksellä on suuri merkitys opiskelijoiden sopeutumisessa ja haluan olla kehittämässä sitä sekä muuta opiskeluja hyödyttävää toimintaa. Lisäksi tulevan valintakoeuudistuksen vuoksi on erityisen tärkeää että uudet opiskelijat saadaan mukaan opiskelu ja ainejärjestö toimintaan. Nykyisin toimiessani Kv-tutorina olen myös saanut paljon kokemusta sellaisten henkilöiden perehdyttämisestä koulumme toimintaan joilla on jo pohjalla hyvin erilainen oppimistausta.

Sosiaalipoliittinen vastaava

Jasper Saarinen

Järjestötoiminta on minulle hyvin tuttua jo entuudestaan ja Sosiaalipoliittisena vastaavana pystyisin tuomaan Porin Kyltereille omaa järjestöosaamistani erilaisten sosiaalipoliittisten työtehtävien muodossa. Itse sosiaalipoliittisena vastaavana toimiminen on myös tullut tutuksi auttaessani nykyistä istuvaa sosiaalipoliittista vastaavaa erilaisissa työtehtävissä. Sosiaalipoliittinen vastaava pyrkii pitämään huolen jäsenistön terveydestä niin urheilun kuin kulttuurin merkeissä. Itse olen helposti lähestyttävä ja lempeä nuori mies, kenelle kuka tahansa voi tulla juttelemaan. Ja kahvihetkihän ihmisiä kiinnostaa myös? Minut tunnetaan mielenkiinnostani kahvia kohtaan ja olenkin kahvin suurkuluttaja. Arvostan hyvää kahvia ja näen sen eteen myös vaivaa. Laitan itse paljon ruokaa, mutta olen erityisesti erikoistunut jälkiruokiin ja en malta odottaa, että pääsen jakamaan herkullisia teoksiani jäsenistön kanssa.

Webmaster

Tuomas Laurila

Vaikka PorKyn nettisivut ovatkin nyt sisällöltään ajantasalla, on niissä silti vielä paljon kehitettävää. Nettisivujen tekeminen on ollut harrastuksenani lukiosta lähtien, ja uskoisinkin, että pystyisin vielä tuomaan PorKyn sivuille jotain uutta. Lisäksi yhden hallitusvuoden kokemus auttaa minua tehokkaammin tukemaan myös muita hallituksen jäseniä heidän toimissaan, kun tietyt toimintamallit ovat nyt itselleni tuttuja.

NESU-Vastaava

Lauri Airio

Olen Porkyläinen henkeen ja vereen. Mielestäni Porky ei missään nimessä ole ainoastaan ainejärjestö, joka tiedetään ainoastaan nimeltä. Porky on perhe, ja ennen kaikkea elämäntapa sinä aikana, jona Porkyyn kuuluu. Haluan tuoda esille tätä hallitustyölläni, niin vanhoille, kuin uusillekin opiskelijoille.

Syy siihen, miksi olen sopivin henkilö hakemaani tehtävään on se, että NESU-vastaavana pystyn vaikuttamaan niihin asioihin, jotka minua eniten kiinnostavat. NESU on mielettömän suuri yhteisö ja tähän yhteisöön kuuluminen, ja sen asioiden ajaminen olisi suuri kunnia. NESUn rooli Porkyssä on aiempina vuosina ollut pienempi, mutta tulevien uudistusten myötä, se tulee kasvamaan merkittävästi. Mielestäni olen tähän sopiva henkilö, koska osaan kunnioittaa NESUn perinteitä mutta minulla on myös suuri halu kehittää tätä toimintaa ajankohtaisempaan muotoon.

Mielestäni NESU-vastaavalta vaaditaan ulospäinsuuntautuneisuutta, yhteisöllisyyttä ja innovointi- sekä organisointikykyä. Koen olevani henkilö, joka omaa näitä vaadittavia ominaisuuksia ja osaa myös käyttää niitä tavalla, joka hyödyttää koko Porkyn yhteisöä, mutta ottaa myös kaikki yhteisön jäsenet huomioon.

NESU-vastaavan tärkeimmät tehtävät liittyvät uonnollisesti sitseihin. Sitsit ovat mielestäni ehdottomasti opiskelijabileiden parasta antia. Yksiäkään sitsejä väliin jättämättä, ja muutamat toustanneena, on minulle muodostunut vahva kuva siitä mitä sitsit ovat, mutta myös mitä haluaisin niiden olevan. Suurin kehityskohta on mielestäni sitsiyhteistyö muiden ainejärjestöjen kanssa. Mikäli minut valitaan, haluaisin lisätä yhteistyötä muiden ainejärjestöjen kanssa.

Hallitukseen tuon ennen kaikkea oman ulospäinsuuntautuneen ja iloisen persoonani, mutta myös halun kehittää ja viedä asioita eteenpäin.

Porky rokkaa ja Jeesus ohjaa!

Stina Seitsonen

Olen 2. vuosikurssin opiskelija ja ollut Biletiimissä/NESU-hallituksessa tämän vuoden. Olen sopivin henkilö NESU-vastaavaksi, koska olen todella kiinnostunut kehittämään PorKy:n NESU-toimintaa vielä näkyvämmäksi. Biletiimissä/NESU-hallituksessa toimiminen innosti minut hakemaan tähän pestiin, koska varsinkin sitsien järjestäminen on ollut super hauskaa ja tykkään verkostoitua uusien ihmisten kanssa. Hallitustoiminta kiinnostaa minua, koska minulla on paljon uusia ideoita ja tykkään olla mukana PorKy:n toiminnan kehittämisessä. Olimme tämän vuoden alussa edustamassa PorKy:ä Oulussa NESU-dageneilla, ja reissussa parasta oli se, kun pääsi tutustumaan uusiin samanhenkisiin ihmisiin ja viemään meidän sitsiperinteitämme eteenpäin. Biletiimissä/NESU-hallituksessa toimiminen on antanut arvokasta kokemusta tiimityöskentelystä sekä organisointitaidoista. Biletiimi/NESU-hallitus antoi paljon ja minulla on vielä paljon annettavaa ainejärjestömme hallitustoimintaan.

Olivia Lehtonen

Olen reipas, aktiivinen ja sosiaalinen. Haluan aina olla siellä missä tapahtuu ja olen aidosti kiinnostunut vaikuttamaan sekä näkemään oman työnjälkeni. Haluan kehittää toimintaa ja pitää huolta, että kaikilla on hauskaa. NESU-vastaavana toiminen sopisi minulle täydellisesti, koska tykkään järjestää tapahtumia ja olla itse mukana pitämässä hauskaa. Ehdin jo käydä verkostoitumassakin sitsien lomassa Tallinnassa alkusyksystä. Myös talousvastaavan pesti kiinnostaa minua. Olen ollut kirjanpitäjänä ja haluaisin hyödyntää sekä syventää oppimaani. Olen järjestelmällinen ja tarkka ja helvetin hyvä tyyppi, ainakin omasta mielestä. Yhtäccii hallitukses?!

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Kategoriat

  • Arkistot