Tunnustukset

PorKy ry on jakanut ansiomerkkejä vuodesta 2010 tunnustuksena yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä. Ansiomerkit jaetaan keväisin Vuosijuhlien yhteydessä.
 

Kultainen ansiomerkki

Kultainen ansiomerkki on kullattu ja korkeudeltaan 18 mm oleva yhdistyksen tunnus.

Yhdistyksen hallitus voi myötää kultaisen ansiomerkin yhdistystoiminnassa ansioituneelle nykyiselle tai entiselle yhdistyksen jäsenelle. Kultainen ansiomerkki voidaan myöntää aktiiviselle yhdistyksen, edustajiston tai hallituksen jäsenelle tai muussa luottamus- tai edustustoimessa erittäin aktiivisesti toimineelle jäsenelle. Kultainen ansiomerkki myönnetään jäsenelle, joka on omalla toiminnallaan vaikuttanut merkittävästi yhdistyksen toimintaan pidemmän ajan ja hoitanut vastuunsa erityisen hyvin. Kultainen ansiomerkki voidaan myöntää jäsenelle, joka on toiminnallaan pyrkinyt parantamaan yhdistyksen toimintaa, asemaa tai imagoa yhdistyksen kotipaikalla ja erityisesti sen ulkopuolella.

Kultaisen ansiomerkin saajalla on oltava aikaisemmin myönnetty hopeinen ansiomerkki.

Mikään toimi tai pelkkä nimitys toimeen ei ole myöntämisperuste ansiomerkkiin. Ansiomerkki luovutetaan yhdistyksen vuosijuhlassa. Suositeltava myöntämismäärä on yksi kultainen ansiomerkki vuodessa.

Ansiomerkin saaneet ja myöntämisvuosi

  • Nico Paajanen (2016)
  • Jarkko Kuikka (2016)
  • Suvi Kaskimäki (2014)
  • Aleksi Väänänen (2013)
  • Maija Pyydönniemi (2012)
  • Janne Lehtonen (2010)
  • Tuomo Hassi (2010)
  • Jan Laurell (2010)
  • Reetta Heikkilä (2010)

 

Hopeinen ansiomerkki

Hopeinen ansiomerkki on hopeinen ja korkeudeltaan 18 mm oleva yhdistyksen tunnus. Yhdityksen hallitus voi myöntää hopeisen ansiomerkin nykyiselle tai entiselle jäsenelle, joka on toiminut yhdistyksen hyväksi. Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää aktiiviselle yhdistyksen, edustajiston tai hallituksen jäsenelle tai muussa luottamus- tai edustustoimessa aktiivisesti toimineelle jäsenelle. Hopeinen ansiomerkki voidaan myötää mm. useamman vuoden ansioituneesta hallitustyöskentelystä, erittäin ansiokkaasta vuodesta puheenjohtajana tai muusta merkittävästä toiminnasta yhdistyksen hyväksi.

Mikään toimi tai pelkkä nimitys toimeen ei ole myöntämisperuste ansiomerkkiin. Ansiomerkki luovutetaan yhdistyksen vuosijuhlassa. Suositeltava myöntämismäärä on yksi hopeinen ansiomerkki vuodessa.

Ansiomerkin saaneet ja myöntämisvuosi

  • Retu Parilo (2016)
  • Roosa Joenpolvi (2015)
  • Suvi Kaskimäki (2013)
  • Johanna Kirvesniemi (2011)
  • Aleksi Väänänen (2011)
  • Maija Pyydönniemi (2011)
  • Tapani Vaurio (2011)

Lisäksi TuKy:n ansiomerkin ovat saaneet

  • Jan Laurell
  • Reetta Heikkilä